maanantai 12. joulukuuta 2016

spek

Rakastettu johtaja valittiin hetki sitten spekin puheenjohtajaksi tiukan äänestyksen tuloksena. onneksi valinta oli oikea kahdesta vaihtoehdosta.

torstai 24. marraskuuta 2016

SPEK PUHEENJOHTAJA

Väistyvä puheenjohtaja, ylikonstaapeli Hakola, toimii kuten mm Kiinassa eli ajaa voimakkaasti omaa suosikkiaan, kenraali evp Arto Rätyä puheenjohtajaksi. Räty on kertonut, että hän ei osallistuisi varsinaiseen toimintaan vaan antaisi johdon johtaa.  Tämä olisi katastrofaalista jos Hakolan valitsema tj Hasari saisi hoitaa spekkiä oman mielensä  mukaan koska hänellä ei ole tehtävän hoitamiseen kompetenssia kuten on käynyt ilmi.
Voi hyvällä syyllä ihmetellä miksi Räty suostuu olemaan käytettävissä puheenjohtajaksi sillä tuskin perheystävyys Hakoloiden kanssa voi olla syy, vai voiko? Syy voi myös olla käytännöllinen, sillä puheenjohtajalla on matkapiikki auki ja Hakolan voi ottaa mukaan hän kun luvannut neuvoa seuraajaa ja näin hyvät perhetutut pääsevät golfaamaan firman piikkiin.

On jo kauan aikaa ihmetyttänyt miksi ja kuka Spekissä sallii puheenjohtajan todella jonninjoutavien matkojen tekemisen?  Esimerkkinä symposium Tokiossa lokakuussa ja lukuisa joukko muita turhakematkoja mihin on joutunut lentämään ihan business-luokassa.
Toisena ehdokkaana loppusuoralla on Helsingin pelastuslaitoksen virastopäällikkö Wecksten. Hänellä on pitkä työkokemus pelastusalalta ja siksi pelastusalan kannalta selkeästi parempi vaihtoehto. 

Ei voi muuta kun toivoa, että valitsijat osaavat tehdä pelastusalan kannalta oikean valinnan.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Tuli palautetta

Sain aamusta puhelun Länsi Suomesta alan toimijalta. Soittaja kovasti ihmetteli virastopäällikön vähättelyäni sillä soittajan mielestä suuren ajattelijan ajatelmat osataan ottaa vastaan parhaiten Satakunnassa mistä todisteena n 25 % vähennys hälytystehtävissä. Tähän on paha sanoa mitään.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Paljon on vettä virrannut vantaanjoessa edellisestä päivityksestä.  Nyt on pakko avautua pelastuslaitoksen rakastetun johtajan käsittämättömyydestä;
olin tilaisuudessa missä virastopäällikkö kehui runsain sanakääntein kuinka onnettomuudet ovat Helsingissä vähentyneet johtuen valitusta linjasta panostaa ennaltaehkäisyyn. Apulaiskaupunginjohtaja hyvin tyytyväisenä sanoi tilastojen osoittavan valitun linjan olleen oikea.

Kuten alla olevasta pelastustoimen taskutilastosta otetussa hälytystehtävien määristä viiden edellisen vuoden aikana voidaan todeta tehtävien määrän laskeneen reilut 10 % Helsingissä.  Lähes kaikilla alueilla hälytystehtävät ovat laskeneet 10-25 %.  Hälytystehtävien lasku Helsingissä alkoi jo ennen kuin nykyinen virastopäällikkö oli valittu.
On luonnollisesti hieno asia, että tehtävät vähenevät mutta on myös hyvin örvelöä virastopäällikön ottaa kunniaa asiasta mistä kunnia ei kuulu vaikka se ei yllätä.
Pelastusopiston tutkimuksissa ei ole löytynyt syytä hälytysmäärien laskuun eikä viittausta ennaltaehkäisevän työn vähentävään vaikutukseen löytynyt.
Myöskään Ruotsissa ei ole tutkimuksellisesti osoitettu ennaltaehkäisevän työn vaikutusta. Onko valittu linja ollutkaan oikea ?


HÄLYTYSTEHTÄVÄT PELASTUSTOIMEN ALUEITTAIN

2011                2012               2013               2014               2015
Helsinki                                   9 470              8 171              8 391              8 143              8 408
Länsi-Uusimaa                         8 013              6 497              7 151              6 610              6 780
Keski-Uusimaa                         7 381              6 521              6 631              6 403              6 650
Itä-Uusimaa                            2 087              1 900              1 928              1 961              2 128
Varsinais-Suomi                      10 302             8 140              8 759              7 894              7 777
Kanta-Häme                            4 115              3 831              3 717              3 610              3 658
Päijät-Häme                            4 400              4 328              4 028              3 876              3 914
Kymenlaakso                           4 346              3 911              3 384              3 449              3 225
Etelä-Karjala                           2 968              2 897              2 630              2 551              2 498
Etelä-Savo                               4 001              3 673              3 575              3 255              3 349
Keski-Suomi                             6 244              5 383              5 928              5 415              5 364
Pirkanmaa                              11 378           11 619             10 265             10 136             10 308
Satakunta                                6 415              4 904              5 395              4 967              4 782
Etelä-Pohjanmaa                      5 829              5 131             5 677              3 930              4 131
Pohjanmaa                              2 984              2 819              3 312              2 619              2 455
Keski-Pohjanmaa                     2 395              2 340              2 714              2 010              1 897
Pohjois-Savo                           5 504              4 547              4 936              5 126              5 322
Pohjois-Karjala                        4 221              3 732              3 588              3 823              3 755
Jokilaaksot                              2 808              2 160              2 754              2 725              3 009
Kainuu                                    1 496              1 277              1 519              1 784              1 600
Oulu-Koillismaa                        4 444              3 784              4 324              4 331              4 464
Lappi                                      4 364              4 097              4 237              4 450              4 187

Yhteistoimintatehtävät              1 341              1 258              1 664              2 042              1 758


maanantai 21. tammikuuta 2013

Esimerkillistä johtajuutta

Olen saanut lukuisia viestejä komentajan, tästä lähtien RJ, esimerkillisestä johtajuudesta ja joukkojen johtamisesta etulinjasta poistumalla työpaikalta säännöllisesti klo 14.30.

Päällikköpäivystys lopetetaan, kuten jo aiemmin arvelinkin.  Mitäköhän tehdään tässä käytössä olevalle erittäin kalliille mersulle ? 

maanantai 7. tammikuuta 2013

Uusi vuosi



Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogini lukijoille.

Blogini suosio on yllättänyt minut ja viime vuoden lopulla yhtenä päivänä klikkauksia oli jopa yli 500.  Pelastuslaitoksen asiat eivät ole juurikaan kiinnostaneet poliitikkoja tai mediaa viimeisen 12 vuoden aikana mutta viime kuukausina olen saanut yhteydenottoja median edustajilta koskien komentajan valintaprosessia ja siitä saatetaan vielä kirjoittaa mediassa.

Hyvin ikävänä asiana on viimeisen kuukauden aikana saamani kasvava määrä luottamuksellisia yhteydenottoja laitoksen piiristä, joista ilmenee huoli laitoksen tilasta mm.  komentajan äksyilystä ja suosikkijärjestelmän luomisesta.  Tässä vaiheessa en mene näihin asioihin sen syvemmin, mutta pahoin pelkään, että joudun asiaa käsittelemään tarkemmin jo lähitulevaisuudessa. 

Erittäin huolestuttavaa on myös Wecksteniä komentajan valintaprosessissa tukeneiden nostaminen paremmille paikoille laitoksella.  Tästä hyvänä huonona esimerkkinä on väärää tietoa mm Vänskän saamasta varoituksesta valintaprosessin aikana levittäneen Waittisen esitetty nimeäminen va. riskienhallintapäälliköksi. Ikävä kyllä Helsingin kaupungissa valitaan vieläkin johtaviin virkoihin sopivuuden perusteella mutta laitosten ja virastojen sisällä se on, onneksi, harvinaista mutta sitä tapahtuu.

Mielenkiinnolla odotan nimitetäänkö Markku Holopainen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta johonkin hyvään virkaan kiitoksena tuesta valintaprosessissa.

Komentajan toiminta nimityksen jälkeen osoittaa koulutuksen ja kokemuksen puutetta virastopäällikön tasoisesta tehtävästä, mikä ei yllättäne.  Käskytys, määräily ja äksyily eivät kuulu tämän päivän johtamiseen.

Hyvää Uutta Vuotta.




lauantai 22. joulukuuta 2012

Simon uudistukset

Olen pohdiskellut mitä pieniä tai suuria muutoksia on tulossa ja mahdollisuuksia on lukuisia. Ensimmäisten joukossa voi hyvin olla päällikköpäivystyksen lopettaminen seurauksena siitä, että häntä ei otettu mukaan päivystysrinkiin kovasta yrityksestä huolimatta. 
En osaa sanoa kuinka tarpeellinen päällikköpäivystys on.  Sen kustannukset ovat kuitenkin vaatimattomat, mikäli hallintopäällikön antama vuosittain kuluva euromäärä on totta.