lauantai 24. maaliskuuta 2012

Miksi tietoja ei anneta ?

Pari vuotta sitten minulle selvisi sattumalta, että lähtöajat asemilta olivat noin 90 sekunttia. Sitovien tavoitteiden toteutumisraportissa oli, ainakin 8 vuotta, merkitty 60 sekunnin lähtöajan toteutuneen. Muistan kun kysyin kokouksessa, missä käsiteltiin raporttia, miksi lautakunnalle oli valehdeltu ja se sai aikaan komentajan syvällisen kiinnostuksen kohdistumaan lautakuntahuoneen kattorakenteisiin.  Myöskään kaupunginhallituksen edustaja ei sanonut sanaakaan.   Raportti menee kaupunginhallitukselle lautakunnan nimissä ja siis lautakunta oli antanut valheellista tietoa vuosikausia.
Joku voi tietysti kysyä onko 30 sekunnin valehtelu mikään juttu ?  Pelastustoimessa aika on yksi tärkeimmistä tekijöistä ja todellinen aika on kaksi kertaa suurempi.  Tämä sai lopulta luottamuksen hupenamaan laitoksen johtoon.
Tämä aasinsiltana otsikkoon miksi tietoa ei saada.  Lautakunnalle on kerrottu koko toimiaikani kiireellisestä sairaankuljetuksesta terveysvirastolta velotettavan summan vastaavan laitoksen kuluja.   Tämä voi olla syy sillä jos selviää toiminnan maksaneen laitokselle enemmän kun siitä on veloitettu niin tässäkin on tietoisesti valehdeltu, mikä on hyvin vakava asia.
Joku voi kysyä mitä väliä sillä on kun rahat kulkee kaupungin sisällä ?  Aivan samoin voi kysyä miksi virastot ja laitoksen maksavat vuokraa kiinteistävirastolle ?  Jos toiminnan kuluja ei tiedetä ei voida sanoa kuinka hyvin tai huonosti toiminto on hoidettu. 
Toivon todella, että pyydetyt tiedot saadaan ettei tarvitse heittäytyä  julkisen sanan voimaan.
Jatkossa mm kommentteja pj:n nimissä kirjoitettuun vastineeseen mielipidekirjoitukseemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti